Olemme suunnitelleet rakenteita yli 45 vuotta ja yli 2 800 hankkeeseen – pienistä korjauskohteista 80 000 m²:n toimistokokonaisuuksiin. Mikään hanke ei ole meille liian pieni eikä liian suuri. Toimistomme ovat Helsingissä ja Kajaanissa, ja palvelemme asiakkaita koko Suomessa.

Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy on vuonna 1981 perustettu vaativien talonrakennuskohteiden rakennesuunnittelija. Juuremme ovat Kainuussa, ja nykyään yrityksemme suurin omistaja on sen henkilöstö.
Tiimissämme työskentelee rinnakkain kokeneita suunnittelijoita, jotka ovat olleet mukana jo 1980-luvulta asti, ja uusia kykyjä, jotka tuovat mukanaan tuoreita näkökulmia ja innovaatioita.
Toiminnassamme korostamme tehokasta ja asiakaslähtöistä yhteistyötä sekä joustavaa ja luottamuksellista palvelua. Suunnittelussa arvostamme koeteltuja ja elinkaareltaan kestäviä ratkaisuja. Tällä konseptilla olemme toimineet monien merkittävien ja laajojen rakennuskohteiden rakennesuunnittelijana.
Meille kestävä huominen ei ole vain tavoite – se on tapa toimia. Visiomme tarkoittaa sitoutumista suunnitteluratkaisuihin, jotka ovat kestäviä sekä teknisesti, taloudellisesti että ympäristön näkökulmasta, ja vastaavat käyttäjien tämänhetkisiin sekä tulevaisuuden tarpeisiin.

Toiminnassamme korostuu arvostus: arvostamme ammattikuntaamme, työtämme ja meitä itseämme rakentamisen ammattilaisina. Kerromme ylpeinä suunnittelevamme kestävän tulevaisuuden mahdollistavaa rakennuskantaa – ja teemme työn niin, että voimme aina olla ylpeitä kädenjäljestämme.
Yrityksen tärkein voimavara olemme me ihmiset. Olemme yhdessä vahvempia: puramme siilot, pidämme toisistamme huolta ja autamme työkaveria onnistumaan.
Toimintamme on vastuullista ja läpinäkyvää. Teemme mitä lupaamme ja lupaamme vain sen, mihin tiedämme pystyvämme. Kerromme avoimesti, miten asiat ovat, ja myönnämme virheemme – ja opimme niistä.
Kannustamme jatkuvaan kehittymiseen ja kehittämiseen. Olemme loputtoman uteliaita, ja uudet työkalut sekä yhteistyö vievät toimintaamme ja alaamme kohti parempaa huomista.
Toimintaamme ohjaa ISO 9001 -sertifioitu laatujärjestelmä. Lokakuussa 2025 myönnetty sertifikaatti on tunnustus pitkäjänteisestä työstämme laadunhallinnan ja toimintaprosessien kehittämiseksi – ja samalla lupaus asiakkaillemme siitä, että laadusta ei tingitä. Laatujärjestelmä on meille konkreettinen työkalu toimintamme jatkuvaan kehittämiseen.
Hyvin ja laadukkaasti tehty työ luo asiakasarvoa, parantaa asiakastyytyväisyyttä ja rakentaa kestävää yhteistyötä. Laadukas työ ei tarkoita ylimääräisiä kustannuksia: kun pääsemme mukaan hankkeeseen riittävän varhaisessa vaiheessa, säästämme asiakkaalle usein vähintään oman toimeksiantomme kustannusten verran – ja näin syntyy vieläkin enemmän lisäarvoa.
Olemme sitoutuneet #BuildingLife-kampanjaan ja SKOL:n jäseniä. Noin kolmanneksella asiantuntijoistamme on rakennesuunnittelun FISE-pätevyys, ja olemme Arvostettu työpaikka 2026–2027.


Etsimme rakennesuunnittelijoita ja datakeskushankkeiden osaajia – Helsinkiin, Kajaaniin tai etänä mistä päin Suomea tahansa.