Suunnittelemme asuinkerrostalojen, toimitilojen, hotellien, urheiluhallien ja palvelurakennusten rakenteet kestäviksi ja kustannustehokkaiksi. Rakennesuunnittelussa lukitaan suuri osa hankkeen kustannuksista, laadusta ja hiilijalanjäljestä – siksi teemme sen ammattitaidolla ja ajoissa.
Asiakkaidemme menestys on meille tärkeintä. Ideoimme ja innovoimme yhdessä asiakkaan kanssa kustannustehokkaimmat ratkaisut tinkimättä hankkeen toiminnallisista vaatimuksista tai laadusta.
Yli 45 toimintavuoden kokemus sekä tiivis yhteistyö rakennusliikkeiden kanssa ovat tehneet meistä asiantuntijoita kustannustehokkaiden ja riskittömien ratkaisujen löytämisessä.
Valitsemalla Mäkeläisen saat asiakaslähtöistä, kokonaistaloudellista ja laatutietoista rakenneteknistä suunnittelua ja konsultointia sekä henkilökohtaista ja joustavaa palvelua.
Toteutamme kaikki rakennesuunnittelutoimeksiantomme tietomallintamalla. Meidät on palkittu tietomallinnusosaamisestamme kahdella kansainvälisellä Tekla BIM Awards -voitolla sekä kahdella kunniamaininnalla.
Meille asiakkaat ovat sydämen asia, ja pyrimme tuottamaan toiminnallamme lisäarvoa asiakkaalle siten, että rakennesuunnittelun kustannukset kumoutuvat hankkeen kokonaisbudjetissa. Meiltä saa siis niin sanotusti ilmaista rakennesuunnittelua.
Olli Salo toimitusjohtaja
Onko hankkeesi luonnosvaiheessa? Pyydä tarjous tai varaa 30 minuutin runkosparraus.

Onko hankkeesi luonnosvaiheessa? Pyydä tarjous tai varaa 30 minuutin runkosparraus.